perjantai 25. maaliskuuta 2016

TOP5 Miten valmistautua olkapääleikkaukseen ja selvitä sen jälkeen? :)

Elämä yksikätisenä ei ole ollut aivan helppoa, joten kerään tähän muutaman vinkin, joista voi olla apua olkapääleikkauksen jälkeen ja ennen leikkausta, kun valmistaudut uuteen vaiheeseen elämässä. Näistä on varmasti apua myös, oli kyseessä sitten minkälainen tahansa käsioperaatio, joka rajoittaa tekemistä, mutta näkökulma on siis olkapääoperaation jälkeisessä elämässä ja tietämykseni täysin kokemusperäistä.

1. Pukeminen

Etsi jo valmiiksi ennen leikkausta itsellesi vaatteita, jotka saat helposti puettua päällesi yhdellä kädellä. Kokeile vaatteiden pukemista jo etukäteen yhdellä kädellä, niin tiedät, onnistuuko se vai ei. Paitoja pukiessa pujota aina ensin leikattu käsi ja sitten vasta pää ja toinen käsi. Parhaita paitoja ovat väljät t-paidat, sekä vetoketjulliset ja napitettavat paidat. Vetoketjut ja napit yhdellä kädellä onnistuu, mutta toimet vaativat kärsivällisyyttä - sitkeästi vaan! Talviaikaan kannattaa hommata joku väljempi takki, minkä alla saat kättä pidettyä, koska ainakaan itse en aluksi voinut pujottaa kättä takin hihaan. Muista myös kengissä se, että nauhojen laitto ei onnistu ihan heti tai ainakaan helpolla. Tosin, tähänkin ongelmaan löytyy opetusvideoita! :)



Vinkki naisille: Itse hommasin "invarintsikat" ensimmäisille viikoille - siis sellaiset rintsikat, jotka kiinnitetään edestä. Malli oli myös painijaselkäinen, jotta leikkaushaavat eivät ottaisi osumaa. Ne sai näppärästi puettua päälle ja kiinni yhdellä kädellä, varsinkin kun otin vähän normaalia väljemmän koon. Nyt myöhemmin olen suosinut urheilurintsikoita siitä syystä, etteivät ne hankaa leikkaushaavaa ja eivät muutenkaan paina olkapäätä. Urheilurintsikoiden käyttö ei onnistu ihan heti ja varsinkin niiden saaminen pois päältä voi aluksi olla yksin melko vaikeaa, mutta harjoittelemalla homma alkaa sujua. Pujota ensin leikattu käsi, sitten pää ja viimeisenä terve käsi. Pois riisuessa pujota terve käsi käsiaukosta takaisin sisään ja rintsikoiden ali, sitten nykäise rintsikat pään yli ja pujota leikattu käsi pois (tuosta kukaan mitään ymmärtänyt! :D).

2. Nukkuminen

Laita sänky valmiiksi jo ennen leikkausta, jotta pääset sinne heti lepäämään ja potemaan uuden elämän tuskaa! Varaudu siihen, että ensimmäiset päivät toimintakyky on hyvin rajoittunutta. Hommaa siis itsellesi tekemistä: sarjoja ja leffoja katsottavaksi (ipadi pelasti elämäni!), luettavaa, äänikirjoja, ristikkolehti tms.  Sängyssä on helpompi olla, kun teet sinne oman pesän: isoja tyynyjä selän ja olkapään taakse ja joku tyyny/taiteltu huopa leikatun käden kyynärpään alle. Parisängyssä on turvallisempaa nukkua aluksi niin, että leikattu käsi on sängyn ulkoreunan puolella, jotta mitään vahinkoja ei satu. Silloin voit myös levittää sängylle terveen käden puolelle kaikki tarvitsemasi asiat, jotta niitä ei tarvitse kurotella.

Nukuin kantositeen kanssa melko istuvassa asennossa useamman viikon, mutta tämä on varmaan aika yksilöllistä ja toiset pääsevät nukkumaan selällään maaten ja kyljellään jo aiemmin. Nukkuessa käteen koski aina välillä paljonkin, joten pidä sängyn vierellä särkylääkkeitä ja vettä. Kylmäpussia käytin itse joka ilta ja aamu kivunlievitykseen, kun en lääkkeitä viittinyt popsia koko ajan. Myöhemmin, kun en enää nukkunut kantositeen kanssa, terveen käden kyljellä nukkumista auttoi se, että leikatun käden kyynärpään alle laittoi taitellun huovan. Tällöin käsi oli jotenkin rennommassa asennossa ja se lievitti kipua.


3. Liikkuminen

Olin ajatellut, että pystyn käymään kävelylenkeillä leikatun käden kanssa, mutta valitettavasti tämä luulo osoittautui vääräksi. Edelleen, 9 viikkoakin leikkauksen jälkeen, käsi kipeytyy kävellessä siitä pienestä hytkymisestä ja heilumisesta. Voi olla, ettei jonkun toisen olkapäähän tee pahaa, mutta itse en edelleenkään voi tehdä 5 kilometria pidempiä lenkkejä ja silloinkin kannan kättäni jo loppumatkasta sylissä. :/ Talvisin leikkauksen jälkeen kannattaa toki myös olla todella varovainen lenkillä, jotta ei kaadu tai liukastu, sillä jo pelkät horjahdukset repäisevät olkapäätä aika kivuliaasti. Itse hommasin nastakengät juuri tätä varten ja niistä oli kyllä paljon apua. Ei kannata kuitenkaan jäädä neljän seinän sisälle masentumaan, vaan lähteä rohkeasti ulkoilemaan edes pieniksi hetkiksi päivässä.

Ensimmäisen kerran menin salille pari viikkoa leikkauksen jälkeen. Minulla oli silloin vielä tietenkin kantoside kädessä, mutta tikit oli jo poistettu. Aloitin liikkumisen melko kevyesti ja jalkapainotteisesti. Poljin kuntopyörällä ja tein mm. jalkaprässiä ja etureisiä laitteella. Pyysin aina toisilta apua, jos piti painavia levypainoja nostella tai laitteen säätöjä muuttaa ja joka kerta sain apua. Käden kanssa tuli myös juteltua poikkeuksellisen paljon toisten kävijöiden kanssa, koska kyllähän tuollaisena invalidina kiinnittää toisten huomion. Sain tosin osakseni pelkästään kannustusta ja ihailua, että jaksan yksikätisenäkin rehkiä. Leikkaus ei siis estä liikkumista ja salilla treenaamista, mutta rajoittaa sitä toki paljon. Liikkeelle kannattaa kuitenkin lähteä ihan jo liikunnan mielenterveydellisen näkökulmankin vuoksi. :)

4. Hiusten laittaminen

Tähän asiaan en osannut valmistautua. Pitkähiuksina olinkin yllättäen sen ongelman edessä, etten saanut roikkuvia hiuksia mitenkään ponnarille, koska siihen tarvitaan KAKSI kättä (tai näin luulin!). Mies sai aikaan vain sotkuponnareita, joten päädyin pitämään hiuksia auki tai turvautumaan kavereiden apuun. Lopulta turhauduin ja leikkasin hiukset lyhyemmiksi - ehkä vähän turhan radikaali ratkaisu, mutta sainpahan kivan kesätukan jo valmiiksi! ;)  Jos olisin ollut fiksu, olisin katsonut Youtubesta opetusvideoita etukäteen ja harjoitellut ponnasin tekemistä yhdellä kädellä - tai olisin opettanut, miten mies laittaa hiukset kiinni kahdella toimivalla kädellään. :D


5. Kivun lievitys

Leikkauksen jälkeen jokaisen pitäisi saada resepti kunnon kipulääkkeisiin ja yleensä sairaalasta annetaan suoraan muutamia kovempia nappeja ensimmäisille päiville. Käsitykseni mukaan usein leikkausvaiheessa käteen pistetään pitkävaikutteinen voimakas puudute, mikä pitää käden autuaan tiedottomana seuraavaan päivään. Suosittelen noudattamaan lääkärin antamaa annostusta kipulääkkeistä ensimmäisinä päivinä, jotta se hirveä leikkauskipu ei pääse yllättämään. Siis vaikka ei vielä koske, niin ota jo lääkettä, jotta sitä kipua ei tulekaan. Kunhan aikaa kuluu, voit ruveta vähentämään annostusta omien tuntemusten mukaan.

Kylmäpussista on ehdottomasti tullut paras kaverini. Niitä kannattaa olla vaikka parikin, jotta jääkaapissa on aina valmiina kylmää. Ja oikeasti, sijoita sen verran, että ostat ihan oikean kylmäpussin - sellaisen, jonka voi jäähdyttää aina uudesaan (esim. Ice Powerin, löytyy ihan ruokakaupoistakin), koska muuten saat syödä herne-maissi-paprikaa joka päivä! :D Tätä tapauksessa kylmästä menee myös kylmällä vedellä kostutettu pyyhe tai vaikka vesipullo, jos kylmäpussit unohtuivat kotiin ja kipu pääsee yllättämään. Itse en syö kipulääkkeitä tällä hetkellä enää ollenkaan, vaan pelkkä kylmä riittää kivunlievitykseen.

Myös käden rentoa heiluttamista erilaisilla heiluriliikkeillä kannattaa kokeilla. Nämä varmasti jokainen fyssari neuvookin, kunhan edessä on kuntoutusvaihe.

torstai 11. helmikuuta 2016

Olkapääleikkaus. Mun leikkauskertomus.

Viime kirjoituksessa kerroinkin minun olkapäävaivoista, minkä vuoksi lopulta tie vei leikkauspöydälle. Tarkoituksena oli siis kiristää olkapäätä tähystyksessä (ja korjata revennyt labrum, mikä paljastui vasta leikkauksessa). Kävin leikkauttamassa olkapääni yksityisellä lääkäriasemalla, koska onnekseni minulla oli sairaskuluvakuutus, joka kattoi lääkärikäynnit ja leikkauksen. Muuten olisi saanut kunnallisella puolella odotella leikkausta varmaan sen puoli vuotta ainakin. Tai mistä sitä tietää, mutta varasin tammikuussa hammaslääkäriajan - sain sen ELOKUULLE. Että jonoja on.

Aamulla mies heitti minut lääkäriin ja ensimmäistä kertaa iski hirveä paniikki. Sain autossa hysteerisen itkukohtauksen, en oikein tiedä miksi. Kai mua alkoi pelottaa se nukuttaminen ja kaikki. Ensimmäistä kertaa ylipäätään olin menossa mihinkään isompaan toimenpiteeseen. En mä ollut koskaan ollut edes sairaalassa. Pääsin lääkärissä heti huoneeseen, jossa toinen nainen jo odotteli leikkausvuoroa. Ensimmäisenä sain napattavaksi esilääkkeet - oletettavasti kipulääkettä ja jotain rauhoittavia. Oli jotenkin hassua ottaa sellaisia, mutta ne kyllä tepsi. Olin sen jälkeen tosi rauhallinen, vaikka tavallaan olo ei tuntunu mitenkään poikkeukselliselta. Mutta oli se jopa vähän pelottavaa, miten pari pilleriä muuttaa tunteita...

Sain päälle leikkauspaidan, mutta muuten olin omissa vaatteissa: collegehousut, sukat ja villasukat. Kirurgi kävi piirtämässä olkapäähän jossain vaiheessa pari rastia ja vähän nyki olkapäätä ja naureskeli, miten retku se tosiaan on. Sitten vain köllöttelin ja lämmittelin sängyssä peiton alla, koska siellä huoneessa oli tosi kylmä. Lueskelin lehteä ja näpräilin puhelinta. Tein vielä "testamentinkin" kaverille siltä varalta, että satun kuolemaan leikkauksessa. Testamentti oli lyhykäisyydessään: mies perii kaiken, minkä haluaa. :D

Sitten tuli lähdön hetki. Kävelin viereiseen huoneeseen, joka oli ehkä leikkaussali. En ole varma, kun en muista siitä leikkausoperaatiosta mitään. ;) Siellä pääsin köllöttelemään vihreille lakanoille ja ympärillä hääri ainakin viisi tyyppiä. Käteen laitettiin tippa, mitä etukäteen olin pelännyt jo siitäkin syystä, että mulla on tosi huonot suonet, mutta hyvin sen sai laitettua, eikä koskenu kauheesti. Sitten tuli se puudutus, joka oli oudoin ikinä. Se pistettiin kaulalle jollain sähköneulalla, mikä sai käden refleksinomaisesti nykimään. Ei se kauheasti sattunut, vähän irvistytti, mutta oli ilmeisen tehokas, koska nopeasti paikat puutu. Kaikenlaista vitsiä heitin siinä lääkepöllyissä vielä ja sitten tuli maski naamalle, että nyt alkaa tulla unta. Hengitin kolme kertaa syvään ja mietin, että eipä tunnu tässä yhtään uneliaalta, eikö tää oikein toimi..... Ja filmi poikki.

Leikkaus kesti ehkä alle puoli tuntia(?). Oli todella outoa herätä, kun ei ollut leikkauksesta mitään muistikuvia. Ensimmäiset muistikuvat on vähän hämärässä, mutta hoitajat sano jälkikäteen, että olin herätessä tosi iloinen ja puhelias. Sitähän mä en tiedä, mitä oon jutellu, mutta ilmeisesti jotain ihan positiivista. Itellä oli aika skarppi olo alusta alkaen, että ei ollu mitään sellasia sumeita kuvia tms. mitä telkkariohjelmissa aina näytetään, jos joku on vaikka pyörtyny. Mut olin kyllä tosi väsyny ja pyysinkin, että saisinko vielä nukkua. Olin sellasessa horroksessa ehkä tunnin, mutta en saanu oikein nukuttua, kun hoitajat kävi tarkkailemassa jotain monitoreja koko ajan (jotain hapen kulkua kai).

Pelkäsin, että mulle tulis niistä mömmöistä tosi huono olo, koska moni oli kertonu kauhukokemuksiaan. Mutta mulle tuli huono olo ja pyörrytti vain siinä vaiheessa, kun hoitajat laitto mua pystyasentoon. Vaikka sanoin, että on vähän huono olo, ne varmaan aatteli, että on parempi olla pystyssä, jos yrjöön. Mutta mulla kun on tosi alhainen verenpaine ja olin ollu syömättä 12h, niin heikotusmaksimus oli kyllä taattu. Olin valkee ku lakana, mutta kun pääsin takas makuuasentoon, niin olo parani heti.

Siellä oli kyllä hyvä palvelu. Siinä hääräs ympärillä koko ajan hoitajia kysymässä vointia ja tarttenko jotain. Koko ajan siinä huoneessa tais olla joku, että yksin ei tarttenu olla. Evästäkin niillä oli mulle, mutta ruokavammasena olin varautunu omilla eväillä. Heti kun huippaus loppu, niin aloinkin vetää jogurttia ja totutella siihen, miten se tehdään yhdellä kädellä. Teetäkin join ja trippiä ryystin,  mutta paria jogurttia enempää en saanu ruokaa alas. Ihanaa oli kuitenkin se, ettei ollu kiire pois, vaan sai ihan rauhassa keräillä voimia siinä sängyssä.

Ja mitenkäs se olkapää? Leikkauksessa meni kaikki hyvin. Olkapäätä siis kiristettiin ja korjattiin irti revennyt labrum kahdella ankkurilla. Tähystys tapahtui kahdesta pienestä reiästä, toiseen tuli yksi tikki ja toiseen kaksi. Eihän siitä silloin mitään nähnyt, kun se oli ihan hullussa paketissa. Käsi oli muutenkin ihmeellinen tunnoton retale, aivan kuin se ei olis ollu mun käsi ollenkaan. Ei siinä mitään kipua tietenkään ollu. Hoitajat autto pukemisessa - rintsikoita ei ees yritetty, löysä t-paita ja vetoketjullinen joustava neuletakki meni melko helposti päälle. Lopuksi viritettiin kantoside, johon käsi tuli roikkumaan. Olin odottanu jotain järeämpää sidosta, mutta tässä tulikin vaan niskan takaa  lenkki ja käsi
toiseen lenkkiin.

Pääsin kotiin ns. Kela-taksilla, jonka hoitajat soitti. Tarvitsin saattajan, joten taksikuski toimi sitten sellaisena. Lähtiessä hoitaja vielä halasi ja toivotti hyvää toipumista - ihanaa palvelua loppuun asti! Kyyti kotiin maksoi mulle vain 16e - ei paha, kun matkaa oli melkein se 100km. Taksikuskin kanssa heitin varmaan aika levottomia juttuja pikku lääkepöllyssä, nutta matka kotiin meni mukavasti, eikä tullut edes huono olo. Kotona piti olla joku aikuinen valvomassa vielä seuraavan vuorokauden, jos jotain komplikaatioita tulee. Siitä se yksikätisen elämään opettelu sitten alkoi...

lauantai 30. tammikuuta 2016

Olkapäävaivaisen elämää

Olkapääni alkoi oirehtia noin vuosi sitten. Se alkoi lonksua kummallisesti pois paikaltaan, ikään kuin valahdella alaspäin satunnaisesti, esim. kauppakassia kantaessa. Tämä ei aiheuttanut kipua ja valahtaneen olkapään sai pyörätettyä takaisin paikoilleen ongelmitta. Keväällä treenasin salilla selkeästi entistä kovempaa ja silloin myös ongelmat alkoivat. Pari kertaa olkapää petti kokonaan alta tehdessäni selällään liikkeitä käsipainoilla. Käsipaino valahti naamalle ja olkapäässä tuntui pahalta. Näiden kertojen jälkeen opin varomaan olkapäätä ja tunnistin sen hetken, jolloin olkapää ei enää kestänyt kuormitusta ja osasinkin lopettaa sarjan aina oikealla hetkellä. Osasin myös varoa tiettyjä ääriasentoja, joissa tiesin olkapään pettävän. Tietenkään tällaisesta treenistä ei saanut kaikkea irti ja tuo kummallinen valahtelu vain lisääntyi...

Kävin työterveydessä näyttämässä olkapäätä ja sain fysioterapeutilta jumppaohjeet: erilaisia ulko- ja sisäkiertoja pääasiassa kuminauhalla olkapäätä ympäröivien lihasten harjoitteluun. Olkapää kipeytyi harjoituksista melko paljon, mutta sitkeästi tein harjoituksia kevään ajan. Kesällä keskityin pääasiassa golfin pelailuun, minkä olkapää kestikin hyvin lukuunottamatta pitkiä lyöntiharjoituksia. Syksyllä meninkin uudestaan työterveyteen ja fysiatrille selvittelemään, missä vika voisi olla. Olkapäätä väänneltiin ja käänneltiin, otettiin röntgenkuvia, tehtiin ultraäänitutkimus, piikitettiin puudutetta ja kortisonia. Kivut hävisivät, mutta vaiva ei. Fysiatri oli sitä mieltä, ettei magneettikuvien ottaminen tuo asiaan mitään lisäarvoa, koska rakenteellista vikaa olkapäässä tuskin on. Hän antoi lähetteen fysioterapiaan ja suositteli jatkamaan sitä intensiivisesti puoli vuotta.


Minulla on, ONNEKSI, sairaskuluvakuutus Lähitapiolasta. Tulikin mieleen, jos kuitenkin käyttäisin vakuutusta ja kävisin kuvissa varmuuden vuoksi - ehkä kuvista voisi olla jotain apua fysioterapiaakin ajatellen. Joutuisin kuitenkin maksamaan fysioterapiasta yksityisellä satoja euroja, joten miksipä ei, varmuuden vuoksi. Niinpä päädyin yksityiselle lääkäriasemalla huippukirurgin tutkittavaksi - 10 minsan juttelua ja olkapään nitkuttelua seurasi magneettikuvien ottaminen seuraavalla viikolla. Kuvissa käytettiin varjoainetta ja kuvaus kesti vajaan tunnin. Lähellä olikin, etten jatkanut yöunia putkessa, niin rentoa siellä oli peiton alla kölliessä. Kokemus oli ihan miellyttävä, vaikka varjoaineen pistäminen etukäteen pelottikin.



Tuomio kuvista oli tyly. Lääkärin mukaan olkapään nivelkapseli on niin väljä, ettei sitä ole mitään toivoa saada kuntoon jumpalla. Sain sulatella ajatusta joulun yli ja valmistautua tulevaan nivelkapselin kiristysleikkaukseen. Aloin etsiä sijaista töihin ja järjestellä työasioita, kun tuleva sairasloman pituuskin hieman järkytti. Olisin poissa töistä kokonaiset 3 kuukautta - ja kaikki työjutut olivat aivan levällään ja kesken! Leikkauskin epäilytti ja pelotti. Minua ei ollut koskaan leikattu, eikä nukutettu ja toiset olivat sitä mieltä, että olkapääleikkaukset ovat yhtä tyhjän kanssa.

Päätin kuitenkin, etten aio tyytyä 28-vuotiaana siihen kohtaloon, että kärsin koko loppuelämän rämästä olkapäästä. Pärjäisin hyvin, jos en liikkuisi ja harrastaisi, mutta se ei minun elämässäni ole vaihtoehto. Siis rohkeasti leikkausta kohti! Ja mitä siinä leikkauksessa tapahtui, siitä ensi kerralla...

torstai 27. elokuuta 2015

-10 kg ja mitä sitten?

Blogini on viettänyt taas hyvän tovin hiljaiseloa. Kevät oli töissä todella kiireinen ja aika kovilla kierroksilla mentiin päivästä toiseen, mutta kohtuullisen hyvin sain pidettyä ruokavalioni kunnossa ja liikunnan osana kiireistäkin arkea. Aikaa blogille ei riittänyt, mutta sen sijaan raivasin kalenterista aikaa ihanille aamusaleille ja aamu-uinneille. (Tämä oli valetta - heräsin vaan aikaisemmin, ja aamusali oli joskus kyllä ihan perseestä!) Iltaisin aikaa löytyi pyörälenkeille ja golfkausikin saatiin hyvissä ajoin keväällä käyntiin. Hyvä minä!

Kuinka ollakaan, siinä kaikessa kiiressä myös paino tippui hiljalleen alaspäin ja joskus kesällä saavutin myös maagisen 10 kg pudotuksen rajan. Koskaan en ole elämässäni saanut pudotettua noin paljon painoa, joten tämä oli tärkeä juttu, vaikka matka onkin vielä ihan kesken. Kesä meni aika tasaiseen tahtiin ja perinteisin kuvioin: jonkin verran ulkoliikuntaa, paljon pihahommia ja ajoittain melko kehnoa ruokavaliota - kesä suomalaiseen tyyliin. Tyytyväinen olin kuitenkin siihen, että paino pysyi melko samoissa lukemissa koko kesän. Aamulla paino näytti lukemia 69,4 kg. En juuri osaa asettaa painolleni enää tavoitteita. Mulle riittää, että olen normaalipainoinen ihan noin pelkästään terveydellisistä syistä. Siihen matkaa näyttäisi jonkun painoindeksin mukaan olevan 3 kiloa, mutta eihän se koko totuutta kerro, kun kehossa on kuitenkin myös lihaksia. Ensi maanantaina menen Inbody -mittaukseen, joten siellä selviää sitten totuus tästäkin.

Kesän kovin juttu oli ehdottomasti oma kehitys rakkaimmassa lajissa eli golfissa. Huomasin todella, miten pudotetut kilot ja talven aikana vahvistunut kroppa näkyivät omassa pelissä. Lyönti kulki pidemmälle ja tarkemmin, ennätykset paukkuivat ja kisamenestystä tuli todella paljon. Ja kausihan ei ole vielä loppu! :D Vaikka tämä harrastus ja kisailu on ihan amatöörihommaa, saan siitä paljon iloa elämään. Tämä toimii mulla myös motivaattorina - paljon enemmän kuin vaakalukemat. Kun peli kulkee ja kroppa toimii, on se kaikkein suurin palkinto ja saa tekemään töitä entistä enemmän. Ehkä jatkossa tavoitteet onkin mulla jotain muuta kuin numeroita mun kropasta. Haluan olla terveempi ja vahvempi ihminen. Siitä tavoitetta ihan riittävästi!


Tähän noin 1,5 vuoden matkaan on mahtunut monenlaisia hetkiä - hyviä, huonoja ja ihan paskoja. Kokonaisuudessaan voisi summata, että olen kuitenkin vihdoin löytänyt sovinnon mun mahan kanssa. Hiljalleen se mulle sopiva ruokavalio alkaa löytyä ja voin paremmin. Aina välillä puskista tulee kuitenkin ikäviä yllätyksiä, jotka horjuttavat uskoa tähän hommaan, mutta sieltäkin noustaan. Onneksi mun mies on ymmärtäväinen ja tottunut mun mahan oikkuihin. Toisinaan pitää auto pysäyttää tien varteen ja rämpiä metsään, kun lähin vessa on liian kaukana. Välillä kivut on yhtä kovia kuin synnyttäisi. Mutta kaikista näistä romahduksista olen noussut ylös. Nenä näyttää eteenpäin ja usko tähän juttuun on kova. Uusia jänniä juttuja on edessä, niistä lisää myöhemmin... :D

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Pssst. Alekuponkeja Fitnesstukkuun! :)

Ajattelin vain vinkata, että Ostohyvitys.fi -sivuston kautta saa taas kuun loppuun Fitnesstukusta korotettua ostohyvitystä 8% eli pikkasen normaalia enemmän. Ostohyvityksen kautta saat siis rahaa takaisin tilille - ei ehkä miljoonia, mutta säästöä se on pienikin säästö. Itsellä on muutamasta Fitnesstukun tilauksista palautukset olleet yhteensä noin 20 euroa. Ostohyvitykseen pääset liittymään tästä, klik!

Ja jotta shoppailu olisi vielä halvempaa, niin naputelkaas sinne tilaukseen tällainen alekoodi, niin lähtee vielä 10 euroa tilauksesta pois. Mulla oli näitä monta, niin jäisi muuten käyttämättä. Siitä nopeimmat kaksi nappaa koodin itselleen! :) Yhteen tilaukseen voi käyttää vain yhden koodin. Voimassa lapun mukaan 27.3 asti, mutta yleensä noilla on tapana olla vähän pidempäänkin voimassa.

Koodi: VJCB9-WMCV9-KM465-QPDTK
Koodi: VJCFB-JCYCD-QK653-EKMBK

Mukavaa loppuviikkoa ja edullisia shoppailuja...

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Kevät ja uudet kauheudet.

Enpä ole ehtinyt blogia päivittelemään kovin aktiivisesti. Mä tarvitsisin tätä hommaa varten lomaa tai edes vapaa-aikaa, mutta miten se tuntuu nykyisin olevan niin kortilla. Enkä ole ainut. Kaikilla tuntuu olevan koko ajan niin kova kiire ja stressi siitä kiireestä ja tekemättömistä asioista. Kuka sen kiireen tekee vai tehdäänkö me se itse? On jotenkin ihan naurettavaa, ettei ihminen muka löydä päivästään sitä liikuntahetkeä. Yksi tunti niistä 24 tunnista tuntuu olevan ylivoimaista monelle, itsellenikin joskus. Aika useinkin, kun sille päälle satun.


No mutta, ehkä se on positiivistakin, että tuo liikunta vie kuitenkin nykyisin suuren osan mun vapaa-ajasta. Parempi ehkä niin, kuin tämä sohvalla löhöily ja tietsikan näppäily. Alkuvuosi on ollut tasapainottelua liikunnan ja levon välillä. Minulla on tapana innostua ja paahtaa sata lasissa. Kuten vaikka niin, että lähden uimaan ja päätän sitten polskia kertahönkäsyllä 3000 m. Eiiiiii näin. Luulen aina itsestä liikoja ja väheksyn levon merkitystä, vaikka usein siitä puhutaankin. Kun menee liian kovaa, niin sitten sitä sairastuu. Pariin otteeseen onkin tullut jonkinlainen ylirasitustila, mikä on vetänyt sängyn pohjalle miettimään, mitä tuli tehtyä. Onkin pitänyt merkata treenit ihan kalenteriin, jotta niitä lepopäiviä tulee oikeasti riittävästi. Hullua, kun pitää sellainenkin aikatauluttaa! :D



Päätin päivittää myös pitkästä aikaa blogin järkyttävimmän osion eli kauhugallerian. Se löytyy tuolta oikealta sivupalkista. Sieltä nyt löytyy kuvina lähes muuttumaton määrä puhdasta rasvaa ja ehkä hitunen lihastakin, hieman pienempään pakettiin pakattuna. Vaikka painonpudotukseni on ollut aika säälittävää, olen edelleen tyytyväinen siihen, että muutosta on tapahtunut. Senttejä on kadonnut ja lihasta on kroppaan tullut reippaasti lisää. Niin, vaikka asiaa vähättelen, niin oikeasti lihasmassassa on tapahtunut muutosta ja sen kyllä huomaa, kun lihaksia toisianaan peilin edessä pullistelee. :D Sen huomaa salilla myös siitä, että olen saanut sarjapainoja nostettua reilusti jo tässä parinkin kuukauden aikana. Siitä tulee kiva fiilis, kun kehitystä tapahtuu jollain osa-alueella. Toki myös oma olo on parempi, joten keskityn siihen hyvään, energisempään ja voimakkaampaan oloon numeroiden tuijottelun sijaan.

Kivaa alkavaa kevättä kaikille! Imekää itseenne energiaa esiin tulleesta auringosta. Kevät tulee ja sen jälkeen KESÄ! Se on täällä jo ihan kohta... :)

maanantai 19. tammikuuta 2015

Maidoton, gluteeniton, FODMAP -kirous.

On tämä elämä taas hankalaa mun mahan kanssa. Oon niin väsynyt, kun tuntuu, etten voi syödä mitään! Pitäisi varmaan varata aika ravitsemusterapeutille, jos sais tähän elämään jotain apua. En jaksa välillä miettiä, mitä oikein syön ja sitten teen ajatuksissani tyhmiä asioita. Kuten nyt vaikka mennellä viikolla...

Ajattelin, että testaanpa nyt vihdoinki sitä palkkaria, kun on tullut treenattua aika kovaa ja lihakset on aina niin pahassa juntturassa. Ongelma on tietenkin se, että lähes kaikissa mömmöissä on maitoa, ainakin laktoosia. Päätin kuitenkin testata merkkiä, jossa on erittäin vähän laktoosia. No ei ei ei ei ei - EI! Voi järkytys, minkälainen raskausmaha taas tuli esiin. Olin jo ihan unohtanut, millaiseksi mun maha pahimmillaan turpoaa. Järkyttävää. Kamalaa. Pois pois pois. Eli ostamani kevyet 4kg palkkarijauhetta täytynee syöttää miehelle tai naapurin sioille. Pah! (Meidän naapurissa mitään sikoja tosin ole...)

Fiksuna tyttönä ajattelin sitten hommata maidotonta palkkaria ja samalla vielä protskujauhettakin. En sitten tutkinut niitä tuoteselosteita tarkemmin, sillä molempien tuotteiden pääraaka-aine oli HERNEproteiini. Okei, herneet ei ole olleet mun mahan ystäviä ja FODMAP -listalla ne on myös kiellettyjä. Ajattelin kuitenkin kokeilla. Annostuksen mukaan 3 rkl jauhetta on sopiva kerta-annos. Ja olipahan muuten makusta! Kuin olisi sekoitettu hernekeittoa ja marjoja keskenään (mulla oli siis sellaista marjan makuista). Se maistui herneeltä (just sellaiselta itse tehdyltä vähän jauhoiselta hernekeitolta) ja litkun juomisen jälkeen mulla oli koko päivän sellainen olo, että mä myös haisin herneeltä! :O

Maha ei reagoinut mömmöön heti, mutta seuraavina päivinä maha oli enemmän tai vähemmän kuralla. Joko sattumaa, tai sitten se oli nää hernejauheet. Mutta jos maha olisi tuon kestänyt, niin uskoisin, että tuollaista voisi vetää, kun makuun tottuu ja annostuksen saa kohdalleen. Kolme rkl oli hieman liian tuju annostus, tai sitten joukossa pitäisi olla reippaasti jotain makua peittävää mukana.

Hölmönä söin tosin kukkakaaliakin samoihin aikoihin tuon hernejauheen kanssa, joten se oli varmasti takuuvarma yhdistelmä sekottamaan pakan. Tuli vaan sellainen järjetön kukkakaalihimo kaupassa, järki sumeni ja unohdin, etten mä oikeastaan voi syödä kaalia - oli se sitten kukkakaali, parsakaali tai keräkaali. Mitä mä taas ajattelin? Höh!

Ja mitä tekee äiti? Tulee töistä käymään meillä kotona ja tuo tullessaan LÄMPIMIÄ, vasta leivottuja karjalanpiirakoita. Tyrkkäs yhden mun suuhun ja minähän söin. Voi että, voi että, kun oli hyvää! Ihan taivaallista! Oli niin hyviä, että söin toisen ja kolmannenkin. Voi mua! Siitä palkaksi olinkin sitten illan vessassa pohtimassa, miksi olen jättänyt viljat pois ruokavaliosta. Muistinpa sitten tämänkin. 

Että mitä sitä sitten söisi, kun tuntuu, että pakka sekottuu taas kaikesta? Jollain pitäisi saada lihakset palautumaan ja jostain pitäisi saada protskua ravintoon. Kokeiluun taidan ottaa vielä riisiproteiinin, mutta ketuttaa rahamäärä, joka upposi noihin hemmetin herneisiin. Pitänee ujuttaa ne miehelle alas tai kokeilla vetää itse pienemmällä annostuksella sillon tällöin.... tai sitten vain heivata ne roskiin. :/

Pitäisi varmaan ottaa testiin myös joku soijaproteiinimömmö, mutta en tiedä, kestääkö maha niitäkään. Oon syöny soijajogurtteja jonkun verran ja aika hyvin on maha niitä tuntunu kestävän. Ehkä vähän oon ollu turvoksissa, hankala sanoa. Netistäkin löytyy vähän ristiriitaista tietoa IBS-mahan ja soijan yhteiselosta. Toisissa ohjeissa kielletään ja toisissa kehotetaan testaamaan. Jospa sitten testaisin ja valmiista soijajuomista olis ainakin nopea pyöräyttää yhtä ja toista! :)

Tähän astisista mahalle soveltuvista pikkuprotskupaloista soveltuvin on ollu banaanilettu. Laitan sekaisin yhden kananmunan ja yhden banaanin (mielellään mahdollisimman ruskea löllöbansku). Eipä nekään sitten ihan kevyimmästä päästä ole. Mutta menee ainakin makean nälkään, kun se salakavalasti toisinaan iskee. Ja sen tiedän, että näistä ei mee massu sekaisin. :)

Nyt unto palloon ja aamulla salille polttamaan karjanpiirakkakalorit taivaan tuuliin. (Ellei ne hyvä tovi sitten jo päätynyt vessanpöntöstä alas...)